Tietoa C.C. Communication oy:stä

Historia

Perustaminen

C.C. Communicationin perusti erään kansainvälisen koulutusyrityksen Turun toimiston pitkäaikainen opettaja vuonna 1995. Hän oli huomannut kuinka suuret kielikoulut keskittyivät markkinointiin itse tuotteen sijasta. Markkinointihenkilökunta ansaitsi parempaa palkkaa, sekä heitä koulutettiin useammin kuin opettajia, sillä se koettiin tuottoisammaksi ja kannattavammaksi. Parhaimmat opettajat halusivatkin mieluummin siirtyä opetustyöstä myyntityöhön, josta saattoi saada parempaa palkkaa ja edetä uralla helpommin. Alalla, jolla opettajat ja tuote ovat erottamattomat, hän halusi perustaa yhtiön, jossa opettajat saisivat ansaitsemansa arvostuksen ja voivat räätälöidä kurssit asiakkaiden toiveiden mukaiseksi. Keskittämällä vähemmän resursseja markkinointiin kustannuksissa pystyttiin säästämään asiakkaan eduksi.

Yrityksen kasvaminen

C.C. Communication on kasvattanut asiakaskuntaansa jokaisena toimintavuotenaan ja myös opettajien määrä on samalla lisääntynyt. Kehitämme jatkuvasti sekä opetusmetodejamme että materiaalejamme. Aloitimme toimintamme pääkaupunkiseudulla vuonna 2002. Vuoden 2005 alusta asti olemme voineet tarjota lähiopetusta kaikkialla Suomessa lähes missä tahansa kielessä.

Asiakas etusijalla

Opettaja omalla tietokoneellasi -menetelmällä voimme tarjota opetusta pitkien välimatkojen päässä sijaitseville asiakkaille tai jopa ulkomaille. Vuonna 2009 aloitimme käännöspalvelumme kehittämisen ja tällä hetkellä käännöspalvelut ovat jatkuvasti kasvava osa toimintaamme. Keskittymällä osaaviin opettajiin, joustavuuteen asiakkaittemme kanssa ja asettamalla tuotteen etusijalle markkinointiin nähden saavutamme koko ajan suurempaa markkinaosuutta kaikkialla Suomessa, kuten olemme tehneet Turussa toimintamme alusta saakka.

Kielikouluttajia ympäri Suomea

Opettajamme asuvat eri puolilla Suomea, yhteensä yli 75 paikkakunnalla, mihin sisältyvät kaikki suurimmat paikkakunnat. Katso lisää tietoa opettajistamme.

Toimitusjohtaja Todd Proctor

In English.

Language training C.C. Communication

Kiinnostuitko?

Jätä Tarjouspyyntö!

Referenssit

Tietoa yrityksistä, joille olemme kouluttaneet.